Toive tälle keväälle

Tammikuu 2015

Vuosi on alkanut pienellä haikeudella. Kämppä tuntuu vähän tyhjältä ilman meidän Tuuliaa ja koko Kemi vähän hiljaiselta ilman mun tyttöjä, jotka valmistuivat ja lähtivät muualle.

Hyvin täällä on silti pärjätty. Tämän kevään yritän keskittyä nauttimaan pienistä asioista, tavallisesta elämästä.

Tällä hetkellä mun tavallinen elämä on lähinnä harjoittelua päiväkodissa. Onni on saada viettää päivät lasten kanssa. Siinä seurassa ei ole vaikeaa muistaa nauttia.

 Ei se nauttiminen  kovin vaikealta tuntun tässäkään tilanteessa:

Piristettiin kemiarkea heti alkuunsa vähän järkkäämällä Liisalle pienet yllärisynttärit.

Tervetuloa Kemikevät! Tiedän, että tuot mukanasi paljon ihania hetkiä. Toivottavasti muistan nauttia niistä. Tässä minun tavoitteeni:

Joulun odotusta

Näin joulun aikaan sitä monesti toivoo olevansa vielä se pieni tyttö, jolle joulu on jotain käsittämättömän ihmeellistä aikaa. Se tunnelma, kutkutus mahanpohjassa, kaikki, sitä on ikävä.

Aika monesti ihan muutenkin vain toivoisin olevani vielä tuo kuvan pieni tyttö. Aikuistuminen on rankkaa. Pääpiirteittän elämä on silti aika mukavaa nykyisin.

Ehkäpä elämä onkin pienen pienen pieni kupillinen teetä

Puut valkoisia, maa valkoinen, järvi jäässä, pikku pakkanen. Satumainen maisema. Mökki, nuotio, takkatuli, pihasauna ja pieni porukka parhaita ystäviä. Hyvä ruoka ja pari hömppäkirjaa. Mitä muuta vois viikonlopulta toivoa?

Vähän toisesta puolesta

Tämä blogi on hämmentävä paikka. Väreiltään ja kuviltaan tämä näyttää ainakin minun silmiin pirteältä ja iloiselta. Tarkoitus on ollutkin pitää tämä paikkana, jonne tulee ainakin silloin tällöin tallennettua niitä elämän hyviä hetkiä. Ei toki millään kaikkia, pieni osa vain. On mukava selata näitä tekstejä läpi, katsella kuvia ja muistella kaikkia mukavia tapahtumia.

Viime aikoina siitä vähästä tekstistä, mitä tänne olen kirjoittanut, on kuitenkin saattanut havaita hieman alakuloisuutta. Tai väsymystä. Jotain alavireistä kuitenkin. Jokaisen vähänkään vähemmän onnellisen lauseen julkaisemista olen miettinyt pitkään; Haluanko tehdä pahasta olostani julkista? Tulkitaanko tämä huomionhakuisuutena? Pahoitanko jonkun mielen? Mitä ihmiset ajattelevat?Jne.  Kuitenkin tuntui epärehelliseltä ja epäaidolta vain hehkuttaa, miten kivaa elämä on, kun se ilo on oikeasti ollut elämässäni välillä pahastikin hukassa.

En edelleenkään aio avata täällä väsymystäni ja masennustani sen enempää, ainakaan juuri nyt. Tuli kuitenkin tunne, että haluan kertoa jotain. En jaksa pitää kulisseja yllä. Koska miksi elämän vaikeista asioista ei saisi puhua yhtä julkisesti kuin hyvistäkin?

Vielä sen verran, että tällä hetkellä olen jo aika hyvissä voimissa. Eikä elämäni missään nimessä ole koskaan ollut kokonaan ilotonta! Minulla on ympärilläni niin ihania ihmisiä, etten vaan voi olla kokonaan onneton. Onneksi.

Tässä kaks niistä ihanista ja minä niin onnellisena.

Hyvin sekava teksti. Koettakaa ymmärtää. :)

Viimeviikkoisia kuvia ja tämän päivän ajatuksia

Vielä muutama kuva tuolta viikontakaiselta energianhakureissulta.

Ihastuin tän tien väreihin.

Energiaa tarvisin nytkin, mutta tuo harmaa, sumuinen ja sateinen ilma ei houkuta ulos. Kävin sen verran, että poljin pyörällä hammaslääkäriin ja takas. Vähän huvittaa tuo reissu näin jälkeenpäin. Olen kärsinyt aika isosta hammaslääkäripelosta, mutta mun hammaslääkäri, jonka luona oon käyny aika tiuhaan tahtiin viimeaikoina on saanu tän pelon hälvenemään. Mielissään jo kerroin kaikille voittaneeni pelkoni, mutta tänään olikin eri lääkäri ottamassa vastaan ja arvatkaa miten hädässä olin. Söpösti tirautin pari kyyneltäkin kesken toimenpiteen, vaikkei edes sattunut. Ja tietenkin lääkärinä oli söpö nuori mies.

Hei kuka lähtis mun kans mökille? Mulla tekis mieli lämmittämään saunaa, sytytteleen notskia ja muuten vaan oleskelemaan. (Tai vaihtoehtoisesti kuka antais mulle rahaa nii voisin lähtä vaikka Tukholmaan shoppailemaan. Seki houkuttais.)

Energiaa hakemassa

Osastolla eräs sairaanhoitajaopiskelija kehotti minua ottamaan kotiuduttuani kameran ja lähtemään ulos kuvaamaan kaikkea kaunista. Vaikutan kuulemma ihmiseltä, jolla on taito nähdä se kauneus. Olin aivan otettu tästä kommentista. Muistin tuon kommentin aamulla, kun yritin miettiä, mistä saisin energiaa koulutehtäviin. Siispä nappasin kameran mukaan ja kävin vähän tallustelemassa tuolla ulkona. Pääasia ei nyt ollut hienot kuvat, vaan kauniiden asioiden bongailu. Ehkä nyt jaksais taas keskittyä hetken perhetyön tehtävään.

Sunnuntaikävely

Lokakuu. Mun pää on ihan tyhjä. Onneksi ulkoa löytyy kauneutta.

Vihdoin sain aikaseksi myös tarttua kameraan. Viimisistä kuvista kiitos Tuulialle.