Ehkäpä elämä onkin pienen pienen pieni kupillinen teetä

Puut valkoisia, maa valkoinen, järvi jäässä, pikku pakkanen. Satumainen maisema. Mökki, nuotio, takkatuli, pihasauna ja pieni porukka parhaita ystäviä. Hyvä ruoka ja pari hömppäkirjaa. Mitä muuta vois viikonlopulta toivoa?

Vähän toisesta puolesta

Tämä blogi on hämmentävä paikka. Väreiltään ja kuviltaan tämä näyttää ainakin minun silmiin pirteältä ja iloiselta. Tarkoitus on ollutkin pitää tämä paikkana, jonne tulee ainakin silloin tällöin tallennettua niitä elämän hyviä hetkiä. Ei toki millään kaikkia, pieni osa vain. On mukava selata näitä tekstejä läpi, katsella kuvia ja muistella kaikkia mukavia tapahtumia.

Viime aikoina siitä vähästä tekstistä, mitä tänne olen kirjoittanut, on kuitenkin saattanut havaita hieman alakuloisuutta. Tai väsymystä. Jotain alavireistä kuitenkin. Jokaisen vähänkään vähemmän onnellisen lauseen julkaisemista olen miettinyt pitkään; Haluanko tehdä pahasta olostani julkista? Tulkitaanko tämä huomionhakuisuutena? Pahoitanko jonkun mielen? Mitä ihmiset ajattelevat?Jne.  Kuitenkin tuntui epärehelliseltä ja epäaidolta vain hehkuttaa, miten kivaa elämä on, kun se ilo on oikeasti ollut elämässäni välillä pahastikin hukassa.

En edelleenkään aio avata täällä väsymystäni ja masennustani sen enempää, ainakaan juuri nyt. Tuli kuitenkin tunne, että haluan kertoa jotain. En jaksa pitää kulisseja yllä. Koska miksi elämän vaikeista asioista ei saisi puhua yhtä julkisesti kuin hyvistäkin?

Vielä sen verran, että tällä hetkellä olen jo aika hyvissä voimissa. Eikä elämäni missään nimessä ole koskaan ollut kokonaan ilotonta! Minulla on ympärilläni niin ihania ihmisiä, etten vaan voi olla kokonaan onneton. Onneksi.

Tässä kaks niistä ihanista ja minä niin onnellisena.

Hyvin sekava teksti. Koettakaa ymmärtää. :)

Viimeviikkoisia kuvia ja tämän päivän ajatuksia

Vielä muutama kuva tuolta viikontakaiselta energianhakureissulta.

Ihastuin tän tien väreihin.

Energiaa tarvisin nytkin, mutta tuo harmaa, sumuinen ja sateinen ilma ei houkuta ulos. Kävin sen verran, että poljin pyörällä hammaslääkäriin ja takas. Vähän huvittaa tuo reissu näin jälkeenpäin. Olen kärsinyt aika isosta hammaslääkäripelosta, mutta mun hammaslääkäri, jonka luona oon käyny aika tiuhaan tahtiin viimeaikoina on saanu tän pelon hälvenemään. Mielissään jo kerroin kaikille voittaneeni pelkoni, mutta tänään olikin eri lääkäri ottamassa vastaan ja arvatkaa miten hädässä olin. Söpösti tirautin pari kyyneltäkin kesken toimenpiteen, vaikkei edes sattunut. Ja tietenkin lääkärinä oli söpö nuori mies.

Hei kuka lähtis mun kans mökille? Mulla tekis mieli lämmittämään saunaa, sytytteleen notskia ja muuten vaan oleskelemaan. (Tai vaihtoehtoisesti kuka antais mulle rahaa nii voisin lähtä vaikka Tukholmaan shoppailemaan. Seki houkuttais.)

Energiaa hakemassa

Osastolla eräs sairaanhoitajaopiskelija kehotti minua ottamaan kotiuduttuani kameran ja lähtemään ulos kuvaamaan kaikkea kaunista. Vaikutan kuulemma ihmiseltä, jolla on taito nähdä se kauneus. Olin aivan otettu tästä kommentista. Muistin tuon kommentin aamulla, kun yritin miettiä, mistä saisin energiaa koulutehtäviin. Siispä nappasin kameran mukaan ja kävin vähän tallustelemassa tuolla ulkona. Pääasia ei nyt ollut hienot kuvat, vaan kauniiden asioiden bongailu. Ehkä nyt jaksais taas keskittyä hetken perhetyön tehtävään.

Sunnuntaikävely

Lokakuu. Mun pää on ihan tyhjä. Onneksi ulkoa löytyy kauneutta.

Vihdoin sain aikaseksi myös tarttua kameraan. Viimisistä kuvista kiitos Tuulialle.

Kiitollisuus

Nyt on jo syksy, kun ulkona on kirpsakka ilma ja puut alkavat vaihtaa väriä. Ihanaa, tykkään syksystä. Tästäkin syksystä, vaikkei tämä helpoin mahdollinen minulle olekaan. Tämän syksyn tunteita ovat tähän mennessä olleet hämmennys, epätietoisuus, kiitollisuus, väsymys, luottamus, epätoivoisuus, riemu, onnellisuus, kiitollisuus, kiitollisuus ja kiitollisuus. Ehkä en muistanut kaikkia tunteita tähän listata, mutta ainakin tärkein tuli esille.

Voisin kirjoittaa kilometrin mittaisen postauksen siitä, miten kiitollinen olen mun ympärillä olevista ihmisistä. Mulla on maailman parhaat kämppikset, maailman parhaat kemikaverit, maailman parhaat koulukaverit, maailman parhaat oulukaverit, vanhat kaverit, uudet kaverit, maailman parhaat kaikki. Maailman paras perhe. Maailman parhaat hoitajat. Parhautta niin paljo, etten voi käsittää.

Ehkä joskus vielä jaksan nähdä itsenikin hyvänä muiden joukossa. Sitä kohti ollaan matkalla.

Kuvista kiitos Annikalle!

Golden Sands

Joku pyysi postausta meän reissulta. Mulla ei ollu kamera mukana siellä, kaikki kuvat mitä mulla on, on otettu puhelimella eli laatu ei oo huikee. Mutta ku kerran pyysit, nii tässäpä nyt ois.

Oltiin siis Tuulian kans viikko Bulgariassa Kultahietikolla tuossa elokuun alussa. Oikein oli lepponen reissu. Maattiin rannalla, leikittiin meressä isoilla aalloilla, nukuttiin ja hengailtiin. Illat kierreltiin rantakadulla, joka oli täynnä erilaisia (feikki)tuotteita myyviä kojuja ja kaiken maailman ravintoloita ja baareja. Paikalliset myyjät oli ihania, mutta muuten ite bulgarialaisten elämään ja Bulgarian kulttuuriin ei tuolla kyllä päässy tutuksi. Golden Sands on ihan turisteja varten tehty kylä, ei varmastikaan kovin aitoa Bulgariaa siis. Hauska lomakohde silti, ainaki saksalaisten suosiossa tuntu olevan tuo paikka. Melkeenpä ainut kosketus paikallisiin ihmisiin oli bussimatkat, joita tehtiin pari kertaa Varnan keskustaan shoppailemaan.

Mukava oli reissu, väriä tuli ihoon enemmän ku ikinä mulla ja perus Suomiarki unohtu täysin. Hyvä loma siis!