Joskus tavalliset arkiset hetket on niitä hetkistä parhaimpia. Nämä kuvat on sellaiselta hetkeltä. Iltalenkillä kämppiksen kans, aurinko paisto ja ystävä odotti meitä iltateelle. Onnellista, just sitä, mitä oon opsiskelijaelämältä aina halunnu. Onneksi aina välillä on näitä hetkiä, niin jaksaa sen toisenkin puolen tästä arjesta.

Mökillä

Viitasaarelta on nämä kuvat.

Kun on tarpeeksi jännä kirja..

Löysin tätä blogia varten kuvatun kuvasarjan, joka jäi jostain syystä julkaisemasta silloin huhtikuussa 2012. Tässäpä tämä nyt ois, nauttikaa!

Aurinkoa!

Viime aikoina on paistanu aurinko.

Oon mm..

.. Kävellyt merta pitkin retkelle ja harmitellut ekaa kertaa ikinä, ettei mulla ole omia suksia. (Ja ottanut ennen sitä tämän kuvan uimahallin vessassa..)

..Saanut kummitytön yökylään. Hämmästyin taas, miten fiksu ja kekseliäs tuo rakas viisvuotias on.

..Istunut iltaa kahvilassa Oulussa.

..Ihaillut merta ja auringonlaskua

Oon tehnyt paljon muutaki, mistä ois voinu mainita. Oon käyny kihlajaisissa, nauttinu auringosta kävelemällä silmät kiinni järvellä, käynyt kylässä siskoni perheen luona, tehny kuus tuntia munkkeja hyvien tyyppien kans, paistanu makkaraa kotipihassa Jäälissä, testannu uutta pihasaunaa jne.

Kaikki nämä hetket on ollut huippuja, koska niissä on ollu mukana huippuja ihmisiä!

Kuvat on puhelimesta, eli laatu on mitä on.

Väsy

"Sinä kuulut Jääliin" sanoi siskontyttöni minulle tässä yksi päivä. Pieni tiesi, että minulla on koti myös muualla, mutta yhdistää minut silti Jäälinkotiin. Minä rupesin miettimään, mihin oikeastaan kuulun. Kuulunko Kemiin, missä minulla on kämppä, kämppikset, koulu ja kaverit, vai Jääliin, missä on äiti, isä ja oma huonekin vielä. Vai kuulunkohan sittenkin Ouluun, kaupunkiin jossa olen kasvanut ja jossa on myös ystäviä. Tulin siihen tulokseen, että tällä hetkellä voin kuulua vähän kaikkiin näistä vaihtoehdoista. Ehkä joskus tulevaisuudessa asetun johonkin, mihin kuulun kokonaan.

Oikeestaan tekis mieli kirjoittaa tänne blogiin kaikkea mukavaa, mitä viime aikoina on tapahtunut. Tekis mieli listata kaikki positiiviset asiat viime viikoilta. Ihan vaan siksi, että huomaisin ne itsekin, viettäisin hetken niiden positiivisten ajatusten parissa. Niihin kun kerta olisi paljonkin aihetta. Silti se tuntuis vähän huijaukselta, kun oikeasti nyt tuntuu siltä, että väsymys ja stressi ajaa kaikkien mukavien ajatusten yli. Se näkyy myös luovuuden tukahtumisena. En saa enää millään aikaan tänne mitään järkevää tekstiä enkä oo muistani ottaa kameraakaan kunnolla esiin aikoihin. Ehkä pitäis alkaa vaan väkisillä kirjoittamaan, jospa se luovuus alkais vähitellen lämmittelemällä heräilemään.

2702014

Tänään on ollut hyvä päivä. Kävin aamusalilla, toista kertaa elämässäni. Hullua nousta kuudeksi salille, kun sais nukkua niin pitkää kuin haluaa. Silti nousin, kun illalla kämppiksille lupasin että lähden. Eikä harmita yhtään että lähin! Iltakin oli kiva, kun oli paljon kavereita käymässä.

Muutenkin on ollut mukavaa. Lepposta, tavallista arkea, vaikkakin koulu on pitänyt kiireisenä. Onneksi opiskelu on ihan jees.

Tässä koulussa, mitä käyn, pitää pohtia paljon omaa itseä; lapsuutta, viestijäkuvaa, minäkuvaa sun muuta. Mietiskellessä muistui mieleen taas yksi runoyritelmä, minkä olen kirjoittanut joku vuosi sitten päiväkirjaan. Mua vähän pelottaa julkasta tämä, mutta julkaisempa silti. En halua antaa itsestäni enkä varsinkaan läheisistäni väärää kuvaa, sillä oikeasti kaikki on ihan hyvin. Muistakaa, että tämä on vain runo, ei koko totuus minusta. :)

Mikä minun on
kun on niin suuri tarve
tulla hyväksytyksi,
olla tykätty.

Sitäkö se,
kun ensin olin kuopus,
päivänsäde,
keskipiste

Mutta sitten
olinkin vauva,
avuton teini
lellitty pentu
joka ei osaa.


Oikeesti elämä on iha jees just nyt. Enää pari päivää koulua ennen hiihtolomaa. Loman jälkeen koulukiireetki helpottaa. Sitte teen kaikkea kivaa, toivottavasti myös käytän vähän kameraaki!

Tavallista

    En osaa kertoa
Onnellistako vaiko eikö?
  Ei onnea
  eikä epäonnea
vaan tavallista, ihan vain tavallista.
Vaikka toisaalta
    eikö tavallinen ole onnea?
     On se.
           (2011)

Luin vanhaa päiväkirjaani. Tuo pätkä kuvasti jotenki tätä hetkeä. Tämä tammikuu on ollut niin tavallista arkea kuin vain olla voi; koulua, jumppia, välissä kavereita. Lepposta.