Kotimaisemia

Kemimaisemat on muuttunut Jäälimaisemiksi ja talvimaisemat kevätmaisemiksi. Mukavia muutoksia molemmat! (Kemikavereita varten pitää lisätä tähän että on siellä Kemissäki ollu mukavaa aina välissä :D)

Terkkuja!

Täällä minä istun viimeistä kokonaista viikkoani tässä maailman suloisimmassa Kemiyksiössä. Tämä kämppä on niin hirmuisen suloinen, että vähän harmittaa muuttaa pois. Toisaalta, Jäälin koti odottaa minua kesäasukiksi, enkä parempaa kesäkotia vois keksiä. Jos tämä kämppä on maailman suloisin, Jäälin koti on maailman kaunein. Rakastan sitä paikkaa. Sitä paitsi se on koti ja siellä on äiti ja isä.

On muuten jännä, että vaikka tänne muuttaessa pelkäsin viettäväni koko kevään kauheassa yksinäisyydessä ja uniongelmissa, niin ennen viime viikkoa en ole pelännyt täällä yhtenäkään iltana. Jos oikein muistan. Vasta näinä viimisinä viikkoina on tuntunut oikeasti inhottavalta mennä nukkumaan, kun ei ole ketään turvana. Enää muutama yö jälellä onneksi!

Muutenkaan Kemielämä ei ole ollut ollenkaan hassumpaa. Täältä on kivoja koulukavereita, jokunen kiva ihminen koulun ulkopuoleltakin ja yks kiva kahvila. Just sen verran kivoja asioita, että voi viihtyä, jos päättää viihtyä.

Ois mulla ollu kuvia niistä kivoista ihmisistäki kämpän ja kahvilan lisäksi, mutta en nyt jaksanut alkaa soittelemaan tytöiltä julkaisulupia. Sitä paitsi tän postauksen pointti ei muutenkaan ole kuvissa. Eikä kyllä oikeestaan missään muussakaan. Tässä postauksessa, ei ole pointtia, mutta eihän aina tarvikaan olla? Pointti on muuten aika jännä sana. Piti varmistaa googlesta, että oon ymmärtäny sen merkityksen oikein ennen kuin uskalsin kirjoittaa sen tähän.

Ei niin onnistunut, mutta aivan tekijänsä näköinen kuvausreissu

Rohkaisin mieleni, työnsin kaikki nolousajatukset taka-alalle ja lähdin kameran kanssa tallustelemaan ulos. Oli aika nihkeä kevätilta, mutta eikö se ole ihan luonnollista, että tämmöinen vähemmän kaunis kuvaaja innostuu vähemmän kauniista kelistä?

Reissu oli niin minun näköinen reissu. Mikään ei onnistunut ihan niinkuin olisin halunnut, mutta silti jotenki viihdyin tuolla rapakelissä sotkemassa upouusia kenkiäni. Kuvat ei ole ihan niin hienoja kun vois olla, mutta eihän minulla mikään muukaan ole just niinku pitäs.

Ja koska en koskaan osaa päättää mitään, en nytkään osaa päättää onko nämä kuvat kamalan tylsiä vai värittömyydessään jotenkin hienoja. Enkä osaa päättää sitäkään, toivonko enemmän, ettei kukaan eksyisi enää tänne blogiin, vai että mahdollisimman moni innostuis kommentoimaan näitä kuvia. Aina joskus on hankalaa olla päätöksentekokyvytön. (Onko tuo sana? Joskus on muuten myös aika rasittavaa olla tällainen jaarittelija.)

Harmaa ja alakuloinen teksti harmaiden ja alakuloisten kuvien kans. Mun mieli on siltiki iloinen!

Oho, tämmönenki paikka on vielä olemassa.

Ajan kuluksi kirjotan, vaikka huvittaakin koko blogi. Lieköhän tulevaisuutta tällä, mutta ompahan ainakin menneisyys. Sitä menneisyyttä on aina toisinaan hauska tutkia ja penkoa, jossain vaiheessa elämää tuli kirjoitettua enemmän tänne kuin päiväkirjaan. Toisin sanoen aika vähän on niiltä ajoilta muistoja kirjattuna.

 Täällä minä asun nyt:

Tältä minä näytin viime viikolla:

Eikö tässä ollut kaikki ne asiat, mitä blogipostauksessa kuuluukiin olla; Vähän pohdintaa blogin tulevaisuudesta ja monta kuvaa omasta naamasta.

Teetä

Viikonloppu. Niin tavallinen, mutta niin kiva. Tytöt tuli meille istumaan iltaa takkatulen ääreen. Pelattiin korttipeliä, joka oli huono, koska en pärjännyt. Juotiin myös vähän teetä. 

 Istuttiin toista iltaa kavereiden kanssa Emmin kotona ja juotiin vähän lisää teetä. Ennen sitä yritin ettiä hienoja  villasukkia käsityömessuilta, mutta siellä oli vaan tyhmiä yrittäjiä jotka ei myyny mulle semmosia. Tänään oon istunut päivää kotona vaikka kenen kanssa. En ole juonut yhtään teetä, join kupin kahvia. 

Illalla aion mennä taas johonkin juomaan teetä. Ja kattomaan ehkä toista Emmiä, joka tuli vihdoinkin takaisin etelästä. 

Tavallista, turvallista elämää. Mukavaa. :)

Kuvista näätte, että kävin syyskuussa mökillä. Oli kivvaa.

Eeva-ope

"HY-VÄÄ HUO-MEN-TA EE-VA O-PET-TA-JA!" Väkisilläkin alkaa hymyilyttää, kun kaksikymmentäviisi ekaluokkalaista lausuu kuorossa tervehdyksen päivän aluksi. Pienet on antanut minulle ylennyksen. Ykösluokka on jotenki kiehtova. Jotkut harjoittelevat vielä tavaamista samalla kun toiset lukevat monta kirjaa yhden tunnin aikana. Osa istuu kiltisti tunnilla ja kuuntelee pää kallellaan mitä opettaja kertoo. Etupenkin pojatkin kuuntelee, ainakin kaksi ensimmäistä sanaa. Sen jälkeen hyöritään ja pyöritään, uhitellaan ja puhutaan rumia. Kuitenkin, kaikki ovat vielä niin pieniä, sulosia lapsia. "Jussi-opettaja, mää tykkään susta ihan hirveesti!"

Ala-aste on ihana paikka. Kouluavustajan homma parasta mitä tässä välivuonna voi tehdä. Reissaamisen ja nukkumisen jälkeen.

Vanhoja kuvia, koska kuvia pitää olla.

Syyskuu

Ihan vain pikaisesti tulin kertomaan, että elämä on aika mukavaa. Töissä on huippua, kotona on kivaa ja välissä on mukava käydä kylässäkin.

Nyt lähen nukkumaan, että huomisestakin tulisi hyvä päivä.

Oon fiilistelly illan viime syksyn kuvia. Tässäpä niistä muutamia:

Näyttäis vähän siltä, että mun (=äitin ja isän) kamera on viime syksynä viihtyny paremmin muiden käsissä kuin omissani. Vaikka ihmekös tuo, oon aina ollu vähän laiska. Kaikessa.